

Muraalityöpajat

VISIO
Yhteisöllisyys ja itseilmaisu ovat luonnollisia ihmisen tarpeita ja vaikuttavat suoraan yksilön hyvinvointiin ja merkityksellisyyden kokemiseen. Kaikki ihmiset ovat luovia ja osaavat tehdä hienoja asioita yhdessä kun saavat siihen mahdollisuuden. On mahtava kokemus päästä yhdessä koristelemaan omaa ympäristöä.
mitä & miten
Yhteisöarkkitehtuuri ry:n muraalityöpajoissa luova tekeminen antaa ison elämyksen tekijöilleen, sekä opettaa yhteistyön voimaa. Yhteisöarkkitehtuuri ry:n tiimi fasilitoi osallistujaryhmiä luomaan uniikin muraalin alusta loppuun.
Osallistavia maalausprojekteja voidaan toteuttaa monenlaisiin kohteisiin: maalauspohjille, rakennustyömaa- ja muihin aitoihin, kiinteistöjen sisä- ja ulkoseiniin, sähkökaappeihin, asfaltille, purettaviin taloihin jne. Aina omistajan luvalla tietenkin!



Kenelle & milloin
Osallistujaryhmä (2–50 henkilöä) voi olla esimerkiksi koululuokka, työporukka, alueen asukkaita, tapahtumakävijöitä tai muu joukko/yhteisö. Muraalin maalausprosessi koostuu yhdestä tai useammasta tapaamiskerrasta – riippuen muraalin koosta, tekotavasta ja ryhmän kiinnostuksista.
tavoite & vaikutukset
Muraalityöpajojen tavoitteena on kannustaa osallistujia tekemään taidetta yhdessä, kohdaten ja tukien toisiaan. Inspiroiva kokemus voi jäädä osallistujille vuosiksi mieleen ja toimia maaperänä myös muulle tulevalle yhteistyölle esimerkiksi työpaikalla tai koulussa.
Ota yhteyttä niin keskustellaan teidän unelmien taideprojektista!
