yhteisöllisyyden määrittelyä
Sosiologiassa yhteisö ja yhteisöllisyys ovat keskeisiä mutta vaikeasti yksiselitteisesti määriteltäviä käsitteitä. Niitä on tarkasteltu muun muassa sosiaalisten suhteiden, yhteenkuuluvuuden, identiteetin, vuorovaikutuksen, normien, vallan ja jaettujen merkitysten näkökulmista. Käsitteet ovat muuttuneet historiallisesti: perinteiset paikalliset ja pysyvät yhteisöt ovat osin korvautuneet verkostomaisilla, liikkuvilla ja tilapäisillä yhteisöllisyyden muodoilla.
Ferdinand Tönnies: Gemeinschaft ja Gesellschaft
Saksalainen sosiologi Ferdinand Tönnies esitti klassisen erottelun yhteisön ja yhteiskunnan välillä teoksessaan Gemeinschaft und Gesellschaft (1887). Gemeinschaft tarkoittaa yhteisöä, joka perustuu läheisiin, emotionaalisiin ja pysyviin suhteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi perhe, kyläyhteisö tai uskonnollinen ryhmä. Suhteita ylläpitävät yhteiset arvot, traditiot ja moraalinen sitoutuminen. Gesellschaft viittaa moderniin yhteiskuntaan, jossa suhteet ovat rationaalisia, sopimuksellisia ja välineellisiä. Ihmiset toimivat enemmän yksilöinä kuin yhteisön jäseninä. Tönniesin ajattelussa yhteisöllisyys liittyy ennen kaikkea kokemukseen luonnollisesta yhteenkuuluvuudesta.
Émile Durkheim: solidaarisuus
Ranskalainen sosiologi Émile Durkheim tarkasteli yhteisöllisyyttä solidaarisuuden käsitteen kautta. Mekaaninen solidaarisuus kuvaa perinteisiä yhteisöjä, joissa ihmiset ovat samankaltaisia ja jakavat yhteisen elämäntavan, uskomukset ja työnjaon. Orgaaninen solidaarisuus puolestaan kuvaa modernia yhteiskuntaa, jossa yhteisöllisyys syntyy työnjaon ja keskinäisen riippuvuuden kautta. Durkheimin mukaan yhteisöllisyys ei katoa modernisaatiossa, vaan muuttaa muotoaan.
Max Weber: sosiaalinen toiminta ja yhteenkuuluvuus
Max Weber määritteli yhteisön sosiaalisen toiminnan näkökulmasta. Hänen mukaansa yhteisö syntyy silloin, kun ihmiset kokevat kuuluvansa yhteen subjektiivisen yhteenkuuluvuuden tunteen perusteella. Weberille yhteisöllisyys ei välttämättä vaadi fyysistä läheisyyttä tai pysyvyyttä. Olennaista on merkityksellinen sosiaalinen suhde ja tunne yhteisestä identiteetistä.
Chicagon koulukunta ja paikallisyhteisö
1900-luvun alun yhdysvaltalainen Chicagon koulukunta tarkasteli yhteisöjä erityisesti kaupunkisosiologian näkökulmasta. Yhteisö nähtiin alueellisena ja sosiaalisena kokonaisuutena, jossa ihmiset jakavat institutionaalisia rakenteita ja arjen vuorovaikutusta. Tutkimuksessa korostui ajatus siitä, että kaupungistuminen hajottaa perinteisiä yhteisöjä mutta synnyttää uusia sosiaalisen järjestäytymisen muotoja.
Symbolinen interaktionismi
Symbolisen interaktionismin näkökulmasta yhteisöllisyys syntyy vuorovaikutuksessa. Yhteisö ei ole vain rakenne vaan jatkuvasti tuotettu sosiaalinen prosessi. Ajattelusuuntaan liittyvät esimerkiksi George Herbert Mead ja Herbert Blumer. Tässä näkökulmassa yhteisöllisyys rakentuu yhteisten symbolien, merkitysten ja identiteettien kautta.
yhteisön määrittelyn ulottuvuuksia
klassisessa sosiologiassa
paikallisuus
Yhteisö voidaan ymmärtää alueellisesti rajautuneena sosiaalisena kokonaisuutena, jossa fyysinen läheisyys tukee sosiaalista vuorovaikutusta.
(Park, Robert E., Burgess, Ernest W. & McKenzie, Roderick D. 1925. The City. Chicago: University of Chicago Press.)
sosiaalinen vuorovaikutus
Yhteisö rakentuu jatkuvassa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja merkitysten muodostumisessa.
(Mead, George Herbert 1934. Mind, Self, and Society. Chicago: University of Chicago Press.)
yhteenkuuluvuuden tunne
Yhteisön keskeinen piirre on jäsenten kokemus kuulumisesta samaan sosiaaliseen kokonaisuuteen.
(Weber, Max 1978 [1922]. Economy and Society: An Outline of Interpretive Sociology. Berkeley: University of California Press.)
jaetut normit ja arvot
Yhteisöllä on yhteisiä moraalisia sääntöjä, arvoja ja kollektiivisia käsityksiä.
(Durkheim, Émile 1997 [1893]. The Division of Labor in Society. New York: Free Press.)
identiteetti
Yhteisö tarjoaa jäsenilleen identiteetin ja käsityksen siitä, keitä ”me” olemme suhteessa muihin.
(Anderson, Benedict 2006 [1983]. Imagined Communities: Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. London: Verso.)
toiminta ja osallistuminen
Yhteisöllisyys rakentuu osallistumisen, yhteistyön ja yhteisen toiminnan kautta.
(Putnam, Robert D. 2000. Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community. New York: Simon & Schuster.)
kokemuksellisena ilmiönä
Yhteisöllisyys nähdään yksilön kokemuksena hyväksynnästä, kuulumisesta ja merkityksellisyydestä.
(Bauman, Zygmunt 2001. Community: Seeking Safety in an Insecure World. Cambridge: Polity Press.)
verkostomaisena suhteena
Nyky-yhteiskunnassa yhteisöt muodostuvat usein verkostojen eikä pysyvien paikallisten rakenteiden ympärille.
(Castells, Manuel 2010 [1996]. The Rise of the Network Society. 2. painos. Oxford: Wiley-Blackwell.)
digitaalisena osallistumisena
Verkkoympäristöt mahdollistavat uudenlaisia yhteisöllisyyden muotoja ilman fyysistä läheisyyttä.
(Rheingold, Howard 1993. The Virtual Community: Homesteading on the Electronic Frontier. Reading: Addison-Wesley.)
emotionaalisena turvallisuutena
Yhteisöllisyys tarjoaa jäsenilleen turvallisuuden, tunnustuksen ja sosiaalisen tuen kokemuksia.
(Day, Graham 2006. Community and Everyday Life. London: Routledge.)
sosiaalisena pääomana
Yhteisöllisyys voidaan ymmärtää luottamuksen, verkostojen ja vastavuoroisuuden muodostamana sosiaalisena pääomana.
(Putnam, Robert D. 2000. Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community. New York: Simon & Schuster.)
osallisuuden kokemuksena
Yhteisöllisyys liittyy mahdollisuuteen osallistua, vaikuttaa ja tulla tunnustetuksi yhteiskunnassa.
(Saari, Juho (toim.) 2010. Yksinäisten Suomi. Helsinki: WSOY.)